Tyylikäs viherkasvikirja sisustuskuvilla | Hyvä joululahjavinkki

perjantai 2. joulukuuta 2016

Monessa yhteydessä on tullut varmastikin esille rakkauteni viherkasveilla sisustamiseen. Niinpä vihdoin sain käsiini tänä vuonna julkaistun tyylikkään kirjan nimeltään Green Home Book (Susanna Vento ja Riikka Kantinkoski). En ole kyllä ennen törmännyt näin tyylikkääseen viherkasvikirjaan, sillä sivu toisensa jälkeen löytyy ihania valokuvia niin viherkasveista että sisustuksista, joissa viherkasvit ovat pääosassa. <3

Toissa viikolla perehdyinkin tähän kirjaan ajan kanssa olohuoneen daybedillä kuoharin kera, jonka sain nimpparilahjaksi. :) Olipahan muuten ihanaa luksusta! Olen päättänyt tutkia paremmin kunkin viherkasvini hoitotarpeet ennenkuin ostelen niitä lisää. Täällä kuulkaas kohta rehottaa kunnon viidakko, kun opus on opeteltu ulkoa :D Kirja on muuten tosi hyvä joululahjavinkki monelle sisustusihmiselle -- toimii tyylikkäänä coffee table bookina, sekä sen lisäksi inspiroivana oppaana viherkasvisisustamiseen ja kasvien hoitoon liittyen. Hyvää viikonloppua!
PS. Muutamia tunteja sitten pääsin vihdoinkin kotiin, joten back in Finland!









// Green Home book. I recommend, very stylish and usefull! //

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista! :)